tiistai 24. maaliskuuta 2015

Sirkusraitoja ja violettia Wurm-pipossa

Talvella tehty napakka Wurmin-kaltainen pipo onnistui hyvin ja mielessä muhi toinenkin. Suurin vaikeus oli päättää, missä sävyssä seuraava tulee. Tällä kertaa sain pienen idean, kuinka käyttää ihanaa, mutta haasteellista Louhittaren Luolan Väinämöistä värissä Sirkus. Yhdistin sen saman langan violettiin väriin ... ööö ... Tietysti minulla oli ostettuna monta erisävyistä violettia ja kaikki lappuset sekaisin. Munakoiso tämä ei ollut, se oli synkempi.

Päätin tehdä edellistä pipoa aavistuksen löysemmän ja nyt mentiin vähän turhankin löysässä moodissa. Lähdössä oli 112 silmukkaa (ok) ja pääosin silmukoita 168. Ehkä oikea silmukkamäärä olisi jossain vajaat 160 minun pieneen päähäni. Lisäksi olisi voinut hieman kaaventaa viidennen pullukkaraidan jälkeen kohti loppua.


Mutta makeet värt tähän tuli. Mitä tekisin kaveriksi tälle? Sirkusta on vielä runsaasti. Raitahuivin?
Havaitsin muuten, että en ole enää aikoihin tehnyt mitään yksiväristä neuletta. Raitaa, raitaa ja hieman enemmän raitaa. Kaikki kesken olevat työt ovat raitaa ja suunnitteluasteella oleva villapaitakin on raitaa :)


1 kommentti:

  1. Mun mielestä tästä nyt vaan tuli aivan superhuippu! Love it! :D

    VastaaPoista