sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Skräppäystä lomamatkalta



Skräppään tosiaan nykyään harvoin ja kuvat päätyvät kansioon hitaasti. Tämä reissu oli suorastaan nopeasti skräpätty, sillä olimme reissussa viime lokakuussa ja nyt heinäkuussa olen jo albumin koostanut kuntoon. Toki kokonaisen albumin skräppääminen kerralla vie aikaa. Lomamatkojen taltioimiseen nämä project life-albumit ovat kyllä hyvä juttu. Paljon tilaa kuville (tärkeintä minulle), omia harakanvarpaita ja taskuihin voi jopa taltioida erinäisiä lippulappuja, esitteitä ja karttoja.



Käytin taas paljon erilaisia taskukokoja, isoja ja minejä. Mineihin saa muuten hieman epäonnistuneista kuvista jonkun kivan yksityiskohdan.


Tällä kertaa hyödynsin matkatoimiston reissuyhteenvetoa (onneksi näitä tuli kaikille perheenjäsenille omansa sillä ne oli printattu kaksipuoleisena) ja suikaloin tekstit osaksi sivua. Ei tarvinnut  niin paljon harakanvarpaita raapustaa ja alkaahan tuo muistikin pätkiä monen kuukauden päästä... Valokuvat saattoivat jatkua taskusta toiseen, koska en aina halunnut rajata niitä.


Meri/matka-aiheisten kuvioiden etsiminen ei ollut helppoa, mutta täytyy sanoa kiitos kauppiaille. Vinkkasin FB:ssä ennen kevään Askartelupirttiä tarvitsevani sellaisia ja kauppiaat olivat ihanasti ottaneet mukaan pirtille aiheeseen sopivaa rekvisiittaa! Aloitin albumin nimittäin juuri pirtillä.

Ainoa huono juttu näiden albumien tekemisessä on, että tulee kaipuu reissuun uudestaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti